perjantai 14. kesäkuuta 2013

Väliaika kuvia

Pitihän näitä väliaika kuvia ottaa. Paino laskenut nyt noin 13kiloa ekojen kuvien jälkeen ja niistä Liten aikana on hävinnyt noin 5 kiloa. Vaaka näyttää jo lukuja joita ei ole vähään aikaan näkynyt :)



Soutu vie nyt niin paljon aikaa, ettei tahdo salille ehtiä. Huomenna olisi taas kisat ja sitten alkaakin valmistautuminen Sulkavalle. Huh huh, vähän jo alkaa hirvittää. Kunhan siitä kisasta on selvitty niin salille taas ahkeraan. Jotain palkintoa hain tänään itselleni, räpsyt ripsiin pitkästä aikaa. Nyt kelpaa treenailla :) Treenivaatteet saa nyt vielä olla entiset, kun pysyy päällä. Ostetaan sitten uudet, kun alkaa olla tavoite paino lähellä.

lauantai 8. kesäkuuta 2013

Kisapäivä

Tänään oli vuorossa Kaarina soutu ja matkaa 26km. Keli oli hyvä: aurinko paistoi, muttei niin pistävästi kuin tällä viikolla muuten on. Tuulta oli hiukan, mutta kyllä sekin tuntui vastatuuli osuuksilla. Viimeiset 3kilsaa alkoi tuntua hapotuksena olkavarsissa ja muutenkin voimat oli vähissä. Näillä matkoilla tuntuu jo jatkuva pieni kalorinen ja hiilarinen dieetti. Sulkavaa varten on pakko pitää viikon hiilaritankkaus, muuten voi käydä ohraisesti. Jostain syystä kyynärvarret on hapoilla kisan jälkeen ja pakarat kipeät. En ollut vielä täysin palautunut keskiviikon salitreenistä. Tänään jäätiin tavoiteajasta ainakin 5minuuttia, pitää vielä tarkistaa lopullinen aika. Oli 2.07.30.
Viikon päästä on huomattavasti lyhyempi kisamatka, vain 10km, mutta se vedetäänkin sitten täysillä. Ei mikään kevyt matka sekään.


perjantai 7. kesäkuuta 2013

Aikaa on vierähtänyt

Pari kuukautta on mennyt viime kerrasta. Lite alkaa olla loppusuoralla ja painoakin on hävinnyt ihan mukavasti. Lähes 12kg alkaa olla kadotettu tammikuun jälkeen. Kuvia en ole ottanut sitten huhtikuun alun ja nyt voisi olla hyvä aika ottaa kuvat edistymisetä. Olkoon se sunnuntain ohjelma :)

Soutukausi on pyörähtänyt kunnolla käyntiin ja kisoja on takana jo kahdet. Huomenna on edessä 26km koitos Kaarinassa. Salilla on käyty vaihtelevasti, enemmänkin olisi voinut. Aamusalit on tuntuneet hyvältä, kunhan jaksaa nousta klo 4.30. Pt-ohjaukset ovat menneet vähän pieleen, aika on ollut varattuna, mutta olen joutunut perumaan. Syksyn valmennukset on pyörineet mielessä ja harkinnassa on In Shape tai Advance.