Tänään ei ollut hyvä päivä. Salilla treenaamassa ja taju oli mennä jo ekan kierroksen ekassa sarjassa. Olo senkun paheni ja silmissä vilkkui. Kiukulla vedin kaksi kierrosta ja päälle 30 minsaa soutua. Ikinä ei soutaminen ole tuntunut niin karmealta! Tuntui, ettei se 30 minuuttia tule ikinä täyteen ja matkakin jäi normaalista peräti 600m. Ja minä hullu lähtin vielä treenin jälkeen kauppaan hakemaan evästä. Mahtoi kaupankassa hiukan ihmetellä hikihelmiä otsalla ja kalvakkaa ilmettä kasvoilla. Salille lähtö hiukan venyi ja taisi tulla liian pitkä väli aamupalan jälkeen. Vielä illallakin olo vähän hutera. Viime perjantaisen verenluovutuksen ei luulisi enää vaikuttavan. Hemoglobiini oli muuten aikaisempaan tasoon nähden todella hyvä eli 147!
Aamupuuron voimin vedetty nyt runsas neljä viikkoa ja paino senkun laskee, tällä hetkellä miinusta jo 8,5kg. Viime viikolla oli jo pakko käydä ostamassa uudet farkut (peräti kahdet Levikset, kun halvalla sai -> Sulo Vilén iski) ja pyjamahousut, jälkimmäiset kun putosivat kirjaimellisesti päältä. Innostuin sovittamaan muutaman vuoden jemmassa olleita kesävaatteita, jotka menivät heittämällä päälle :) Taitaa vuosi sitten ostettu tavoitemekko muuttua mullekin liian suureksi, kuten oli mekon edellisellekin omistajalle käynyt :D Sen verran on kroppa kutistunut, että nyt on alkanut sadella kommentteja monelta suunnalta. Ja ihan myönteisiä. Kohta ollaan puolivälissä projektia, painon suhteen, mutta ans kattoo kuinka kauan siihen menee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti