Tänään sain esimakua uudesta kolmijakoisesta treeniohjelmasta ja tuli fiilis: mää tykkään siitä! Ohjelmassa on riittävästi vapaita painoja ja kehonpainojuttuja, sekä sopivan vähän laitteita ;) Katsotaan miten homma lähtee etenemään, intoa ainakin nyt on. Tavoitteena on saada tämä salakavalasti tullut paino taas alemmas ja voimatasot nostettua. Lähtötilanne on kuitenkin hyvä, sillä toukokuussa teimme Liikuntalääketieteen opintoihin liittyen kuntotestaukset ja niiden mukaan minulla on hyvä/erinomainen kunto omaan ikäryhmääni nähden. Eli ei kaikki huonosti ole. Soutukausi on alkanut ja Sulkavan-kisaankin on enää kuukausi. Tavoiteaika on niinkin kova kuin 4:40, saa nähdä kuinka käy. Moni kisajoukkueesta kävi koko alkuvuoden Gymillä treenailemassa ja parantamassa kuntoaan, joten lähtöasetelmat kisaan on ihan hyvät.
Työstressi on vähentynyt huomattavasti, kun työnkuva muuttui esimiestyön loputtua. Ihan jees ja nyt saa keskittyä asiakastyöhön ja laatutyöhön. Vähitellen osa työstä siirtyy lähemmäs kotia ja loman jälkeen pitäiskin olla pari päivää viikossa kotikulmilla. Se tietää parempia mahdollisuuksia treenata, kun päivät ei veny tolkuttomasti ja ehtii aamulla ennen töitäkin salille. Töissä kävi alku viikosta lääke-esittelijä ja antoi meille jalkojenkuorinta sukat. Pitihän niitä tietenkin kokeilla. Jollakin nesteellä täytetyt muovipussit tunniksi jalkaan ja se on siinä. Eilen olikin sitten havaittavissa melkoista nahan kuoriutumista jalkapohjissa ja sama jatkuu tänäänkin. Alku näyttää lupaavalta ja saa nähdä tuleeko myös kantapäistä pehmoiset. Katselin mielenkiinnosta näiden kertakäyttösukkien hintaa ja sitähän oli, mutta jos nämä toimii, niin saatan ostaa itsekin ja tehdä jalkahoidon kotona vähän nykyistä useammin.
Tänään on tullut vähän siivoiltua ja nautittua auringosta omalla pihalla. Lakanoita on ollut ilo pestä, kun kuivuvat hetkessä. Ja yksi mattokin tuli pestyä. Solttu ja Elmeri ovat myös nauttineet kesäpäivästä ja Solttu taisi olla ulkona lähemmäs 7 tuntia yhteen menoon, nukkui jopa päikkärit uudessa "huvimajassa" :D

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti