Pahin niskakipu hellitti, mutta edelleen kaularangassa on kipeä paikka, toivottavasti siellä ei ole prolapsia. Olen ollut kahden vaiheilla, että mennäkö lääkäriin vai ei, mutta toistaiseksi en ole mennyt.
Boksilla on touhuttu Paavo Nurmi - maratonille menoa porukalla. Ensin toinen koutsi puhui puolikkaasta, johon jo alustavasti ilmoitin lähteväni, mutta sen verran moni on epäillyt juoksukuntoaan, että matka taitaa vaihtua kymppiin. No molemmat käy mulle: puolikkaalla lähtee henki ja kympillä hajoaa vaan jalat ;) Ei vaan, luulen, että kymppi on parempi mullekin. 8.5. olisi taas mahdollisuus kehonkoostumusmittaukseen, mutta mulla alkaa juuri silloin digikuvauskurssi. Taitaa jäädä mittaukset väliin ellei aikoja löydy aikaiseen iltapäivään. Katsotaan nyt.
Soutuharkatkin on jo alkaneet. Itse pääsen ekoihin treeneihin vasta kuukauden päästä, kun siihen asti mulla on samaan aikaan partio. Kovinkaan montaa kertaa en ehdi soutaa ennen toukokuun kisoja, mutta kai ne menee siitä huolimatta. Onneksi kyseessä on joukkuelaji, eikä tarvitse yksin soutaa. Sulkavalle on ilmoittauduttu ja sinne lähdetään 8 paikkaisella veneellä. Osa soutaa perjantain yölähdössä ja osa lauantaina. Sen enempää ei ole vielä sovittu, että kuka soutaa ja kummassa lähdössä. Aika näyttää. Perjantai olisi itselle mieluisampi, mutta menee se lauantaikin, jää juhlinta ainakin vähemmälle ;)
Hyvää Pääsiästä kaikille. On se kukko jo ehtinyt käydä munimassa ainakin meillä. Miten teillä?












