perjantai 18. huhtikuuta 2014

Pääsiäisen viettoa

Treenitöntä elämää on vietetty nyt pidemmän aikaa. Viimeiset 1,5 viikkoa mennyt kurkkukivussa ja tänään on eka terveenoloinen päivä. Koska ulkona paistaa aurinko ja tuulee, niin työn alla on pyykkivuoren valloitus Kyöpelinvuoren sijaan. Pääsiäiseen mahtuu myös reissua anoppilaan, jossa vierähtää pari päivää. Juoksulenkille aion tänään pyrähtää jossain välissä ja ensi viikolla haluan jo päästä boksillekin. Ruokavaliota rukkasin alkuviikosta ja puuro siirtyi aamusta iltaan. Aamuisin on tullut juotua smoothie, jossa on hedelmiä, marjoja, heraa, avokadoa, rahkaa ja viherjauhetta. Väri on kaamea, mutta maku mainio :)



Pahin niskakipu hellitti, mutta edelleen kaularangassa on kipeä paikka, toivottavasti siellä ei ole prolapsia. Olen ollut kahden vaiheilla, että mennäkö lääkäriin vai ei, mutta toistaiseksi en ole mennyt.

Boksilla on touhuttu Paavo Nurmi - maratonille menoa porukalla. Ensin toinen koutsi puhui puolikkaasta, johon jo alustavasti ilmoitin lähteväni, mutta sen verran moni on epäillyt juoksukuntoaan, että matka taitaa vaihtua kymppiin. No molemmat käy mulle: puolikkaalla lähtee henki ja kympillä hajoaa vaan jalat ;) Ei vaan, luulen, että kymppi on parempi mullekin. 8.5. olisi taas mahdollisuus kehonkoostumusmittaukseen, mutta mulla alkaa juuri silloin digikuvauskurssi. Taitaa jäädä mittaukset väliin ellei aikoja löydy aikaiseen iltapäivään. Katsotaan nyt.

Soutuharkatkin on jo alkaneet. Itse pääsen ekoihin treeneihin vasta kuukauden päästä, kun siihen asti mulla on samaan aikaan partio. Kovinkaan montaa kertaa en ehdi soutaa ennen toukokuun kisoja, mutta kai ne menee siitä huolimatta. Onneksi kyseessä on joukkuelaji, eikä tarvitse yksin soutaa. Sulkavalle on ilmoittauduttu ja sinne lähdetään 8 paikkaisella veneellä. Osa soutaa perjantain yölähdössä ja osa lauantaina. Sen enempää ei ole vielä sovittu, että kuka soutaa ja kummassa lähdössä. Aika näyttää. Perjantai olisi itselle mieluisampi, mutta menee se lauantaikin, jää juhlinta ainakin vähemmälle ;)


Hyvää Pääsiästä kaikille. On se kukko jo ehtinyt käydä munimassa ainakin meillä. Miten teillä?



lauantai 29. maaliskuuta 2014

Niskalukko

Kohta mennyt 2,5 viikkoa ilman treenin treeniä. Pikku hiljaa alkoi niskajumi pahentua ja tiistaina olinkin jo tilanteessa, ettei päätä saanut juuri liikutettua. Vaihtoehdot oli vähissä ja pakko oli kääntyä lääkärin puoleen ja kotiin tuomisina olikin sitten lihasrelaksanttia ja tulehduskipulääkettä. Keskiviikkona kävin hierojalla, joka myös totesi tilanteen kohtuu pahaksi, päätä myöden eukko jumissa. Vasemmalla puolella lihakset korvan takaa niin tiukassa, että pelkästään silmälasien pitäminen oli epämukavaa. Nyt ollaan lauantaissa ja paikat edelleen jumissa, mutta pää sentään liikkuu kohtuullisesti.

Viime viikonloppuna olin pitkästä aikaa kissanäyttelyssä. Mukana oli Elmeri, joka sai sertit molempina päivinä ja lauantaina tuomarin paras kastraatti uros. Paneelissa ei sitten saanut enää pisteitä, mutta mitä pienistä :) Heikki Siltala oli jossain välissä napannut kuvan meistä ja alla hänen otoksensa Elmeristä. Aika ihana kissamies, eikö ;) Heikin näyttelykuvia voi käydä ihailemassa täältä: http://catza.net/fi/. Näyttelyssä sovimme myös Soltun kasvattajan kanssa, että Solttukin siirtyy minun omistukseen ja se kastroidaan tässä kevään aikana. Se tietää sitä, että Solttu voi alkaa kisata kastraattiluokissa ja aloittaa sertien keräämisen siellä puolella alusta. Avoimissa luokissa se onkin jo saavuttanut Supreme tittelin, joten siellä puolella ei olisi ollutkaan enää mitään suuria tavoitteita.






Työrintamallakin on tapahtunut muutoksia ja minusta tehtiin vähän yllättäen terkkareiden ja sairaanhoitajien lähiesimies eli vastaava tth. Jännitävää, katsotaan miten tämä vuoden loppuun asti oleva väliaikainen pesti menee. Tuohon pestiin liittyen olen koko viikon pohtinut jatko-opintojuttuja. Aikomukseni oli lähteä vasta myöhemmin opiskelemaan työterveyshuollon syventäviä opintoja, mutta nyt mietin, josko kuitenkin pitäisi lähteä niihin jo syksyllä. Hakuaika päättyy nyt kuun vaihteessa eli päätös on tehtävä nopeasti.

Nyt pienet päivälevot kissamiesten kanssa. Tulppaanit unohtui ostaa kaupasta, joten tyydyn kuvaan, joka on otettu viime pääsiäisenä.




Iltapäivällä tuli käytyä pienellä juoksulenkillä pururadalla. Pururata oli viime kerrasta kuivunut ja juoksu tuntui jaloissa paljon paremmalta, toisin sanoen kivuttomalta. Vauhti ei päätä huimannut, mutta fiilis olikin tärkein.





Iltapalaksi vielä pizzaa koko perheelle: aikuisille tonnikala-paprika prodepohjalla ja nuorisolle perus kinkku-pepperonipizzaa, mutta sentään täysjyväpohjalla. Ja pizzan päälle maistuukin sitten sauna :)











tiistai 4. maaliskuuta 2014

Synttäriä

Synttäripäiväksi olin suunnitellut ihan vartavasten lomapäivän. Ja koska oli vapaa, lähdin boksille treenailemaan. Iltapäivällä olo on jokseenkin väsynyt, ihan kuin olisi tehnyt aamulla jotakin.

Synttäriwod

40 Pistols ->120 squat
40 DU ->120 single
40 Ring row
40 Burpees
40 Cal row

Voimana shoulder press 3x5 AHAP
+ omana treeninä 5000m soutua





Eilen olin kirkonkylän salilla tekemässä omaa treeniä, hiukan olkapäitä ja ojentajia. Ja otin pari kuvaa eriparisista olkavarsistani. Kuvissa ei käsien asento ole ihan identtinen, mutta kotona peilin edessä katsellessani olen kiinnittänyt samaan huomiota, vaikka asento olisi suht sama molemmissa käsissä.



Viime viikolla treenit jäi hiukan vähemmälle, sillä jätin perjantaina treenit väliin ja kävin pitkästä aikaa verenluovutuksessa. Hemoglobiini oli 129 eli hiukan normaalia matalampi ja saattaa johtua lihattomasta ruokavaliosta. Pitänee ottaa rautakuuri. Tänään muuten ihmettelin hiukan vetämätöntä oloa, mutta olin täysin unohtanut tuon muutaman päivän takaisen verenluovutuksen. Viikonloppu meni partioleirillä ja yhdellä rastilla oli korikiipeilyä. Minäkin kävin kokeilemassa ja yllätin itseni kiipeämällä 11 korin korkeuteen :) Olisikohan mennyt enemmän, jos alusta oli ollut jokin muu kuin epätasainen, pehmeä metsänpohja ;)

Edellisviikolla kävin pari kertaa juoksemassa ja juoksu kulki melko hyvin. Nilkkoihin se otti ja hiukan tuntuu edelleen penikoissa. Juoksutekniikka pitäisi ilmeisesti tarkistaa. Olen käyttänyt juostessa kompressiosäärystimiä, mutta siitä huolimatta sääret kipeytyy. 

CF boksin "voimaryhmän" kanssa olemme suunnitelleet toukokuulle omaa wodia eli tekisimme on ramp-kurssin ekan wodin ja katsoisimme mikä on nyt aika. Ja treenien jälkeen syömään ja ehkä hiukan terdellekin ;) Toukokuulle on muutakin hauskaa tiedossa, kuten oman soutuseuran Halikkosoutu ja Vantaalla oleva ExtremeRun. 



keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Jos en lopettaisikaan

Tänään taas leukarintaan ja kohti uusia pettymyksi. Tai sitten ei. Boksille taas tuttuun keskiviikkotapaan töiden jälkeen. Wodi oli jo eilen julkaistu ja luvassa oli kb snatchejä ja chest to bareja. Tekniikka ja voima oli arvoituksia.

Tekniikassa harjoiteltiin chest to bareja tai leukoja omien voimien/taitojen mukaan. Toista kertaa otin punaisen kumpparin ja hyvinhän ne kippileuat sillä meni, tällä menolla kesään mennessä sujuu jo ilman apuja ;) Kun kerran tekniikassa meni hyvin, tein niitä sitten innoissani jonkun verran. Ja wodiin otin myös saman kumpparin, vaikka tiesin voimien jo hiukan ehtyneen ja että wodista tulisi tiukka. Päätin kuitenkin, että paluuta siniseen ei ole ja punaisella tehdään vaikka yksi leuka kerrallaan :) Snatch oli hiukan liian helppo, sillä käytin 8kilon kuulaa (12kilon kuulalla ei vielä saa noita tehtyä). Pitäisi olla joku väli malli noista.

Voimassa tehtiin OHSia, painot mulla aika pienet (22,5kg). Käsiä on vielä vaikea pitää lukittuna ja kun hiukan alkaa väsyä niin koko kropan kontrolli pettää helposti. Hiljaa hyvä tulee. 

Kyllä sitä vain liki neljäkymppisenäkin saa aikamoisia tuloksia aikaan omassa kehityksessä. Lähes nollasta aloitin 6kk sitten ja nyt ollaan jo tässä. Melko lyhyessä ajassa menty iso harppaus eteenpäin :) 



tiistai 18. helmikuuta 2014

Mää lopetan koko touhun!

Eilen pohdin tämän vuoden tavoitteita ja etenkin benchmark wodeja. Annie on yksi, jota en ole lainkaan kokeillut ja voisi olla ihan kiva ottaa siitä aika. Ja ihan kuin ilmassa olisi ollut telepatiaa, niin tämän päivän wodina oli Annie.

Ennen wodiin pääsyä treenattiin taas vaihteeksi tuplanaruhyppyjä, eikä mulla mene edelleenkään
edes sinnepäin. Yli 6kk tahkottu yhtä hyppimistä, eikä vaan suju. Siinä kohtaa iski fiilis, että mä
lopetan ja leikkaan narun puolen sentin pätkiksi. Ei se voi olla niin vaikeeta! Todella turhauttavaa hyppiä ykkösiä tai sotkeentua naruun jokaikisessä tuplassa.

Voimana mavea 4x5 touch and go reps. Mulla jäi painot vähän alas, viimeisessä sarjassa 65kg. Koko sarja 45kg-55kg-60kg-65kg.

Ja itse wodi: 

Annie

DU
Sit up

Tai DU:t skaalattuna ykkösiksi 150-120-90-60-30



Koutsit ilmoitti, että oli tullut kutsua soutukisaan Kupittaalle. Enpä taida mennä, sillä nuo lyhyet "pika"matkat ei ole mun juttu. Olen ennemminkin "maratoonari" kuin sprintteri ja pidemmät matkat on enemmän mieleen.

maanantai 17. helmikuuta 2014

Paluu arkeen tai sitten ei

Viime viikolla tein kolmet treenit. Tiistaina oli lisäksi lihashuoltoa hierojan pöydällä. Ranne alkaa olla jo hiukan parempi ja lastojen käyttö on lopettu, treeneissä käytän toki vielä tukisidettä.

Kummasti alkaa taas opiskelu houkuttaa ja olenkin ahkerasti selannut tarjontaa. Työhön suoraan liittyvien työterveyshuollon syventävien kanssa olen arponut amkin ja yliopiston välillä. Vielä on vähän aikaa miettiä, sillä haku alkaa maaliskuun alussa. Edelleen suunnitelmissa on liikuntalääketieteen ja ravitsemustieteen opintoja avoimessa, mutta katsotaan mitä lähden ensin opiskelemaan.

Soututreenejä en ole vieläkään tehnyt suunnitelmallisesti, aika tahtoo olla niin rajallista ja tuolla kotilylän salilla ei ole kunnon soutulaitetta. Boksilla olisi, mutta open tunnit ei sovi mun aikatauluun... Yksi soututreeni viikkoon olisi kyllä pakko saada mahdutettua.





Omatoimista lihashuoltoa varten tuli hankittua Tube roller. Marketin halpis pilates rulla osoittautui käytännössä liian pehmeäksi ja toinen karvainen PT kävi upottamassa kyntensäkin siihen ;) Tänään tarttui kirjastosta vielä mukaan ravitsemukseen ja anatomiaan liittyvää iltalukemista. Ja aika monta muuta kiinnostavaa teosta meni varaukseen ;)





lauantai 8. helmikuuta 2014

Deload viikko

Tämä viikko on ollut boksilla deload viikko ja treenit kevyempiä. Itse pääsin pelipaikalle vain kahdesti, mutta ihan hyvä tuon ranteen kanssa. Viime viikolla ranteeseen laitettiin kortisonipiikki, joka vihdoinkin auttoi yltyneeseen kipuiluun.

Viime lauantai meni Tampereella Winter War kisoissa. Taso oli kova ja oli kiva katsella kovakuntoista porukkaa. Kisaamassa oli kuulemma neljä alunperin Paimiosta kotoisin olevaa kisaajaa ja yksi tuomari. Kovaa porukkaa sieltä Paimiosta tuleekin, sillä naisten sarjan voittaja oli yksi heistä ;)

Omassa kehityksessä tapahtuu edistystä vähitellen, eilen sain tehtyä useamman kippileuan punaisen kumpparin kanssa. Aika hyvin menty eteenpäin, sillä elokuussa ei tainnut irrota edes mustalla yhtään. Myös wall walkit alkaa jo mennä suht hyvin ja melkein saan jo vatsan seinään, montaa senttiä ei enää puutu :) 

Tänään pientä posetusta ja väliaikakuvia. Ja testailin kisoista ostettuja treenishortseja, ehkä niitä kesän tullen voi jopa pitää, vai mitä mieltä olette ;)