lauantai 4. tammikuuta 2014

Räätälöintiä



Eilinen wodi oli kaikkea muuta kuin minun ranteelle suunniteltu. Kokeilin ennen wodia clean&jerkiä, mutta totesin jo rinnallevedossa, ettei tule onnistumaan. Valmentajista nuorempi oli katsomassa suoritustani ja kun sanoin, ettei onnistu niin hän mietti korvaavaa suoritusta. Koska kyykkyhaasteeni ja mave tavoite oli jo julkisesti tiedossa, hän mietti niiden pohjalta jotain ja päädyimme yhteisymmärryksessä back squatiin. Treenailimme vielä vähän aikaa ja ennen wodin alkua muistin, ettei myöskään push upit onnistu, joten taas valkun juttusille. Hetken mietittyään hän ehdotti ylöstyöntöä kahvakuulalla ja jos vain jaksan niin molemmilla käsillä yhtäaikaa. Vakuutin, että onnistuu ainakin ranteen näkökulmasta, sillä ranne täytyy kuitenkin yrittää pitää suht suorassa. Tein wodin sitten molemmissa käsissä 8kg kuulat ja töitä sai tehdä ihan tosissaan. Tänään tietää tehneensä eilen töitä! 

  
                      
                       


      


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti