Eilen tekniikkana oli mavea. Valmentaja katsoi jokaisen suorituksia tosi tarkkaan ja korjasi asentoja. Teimme harjoitusta ryhmissä ja ryhmän sisälläkin meidän piti katsoa toistemme suorituksia ja korjata tarvittaessa. Voimassa oli strict pull ups tai jos ei saanut yli 5, niin sitten hyppyleukoja. Tarkoitus oli ottaa riittävän matala alusta ja jarruttaa alas tullessa. Muistin tuon jarruttelun aikaisemmasta ja sain valmentajalta + palautetta hallitusta alastulosta :) Pienestä sitä taas ihminen iloitsee. WOD osoittautui hiukan haasteelliseksi. Punnerrukset jouduin tekemään boksia vasten, kun muuten ei saa rannetta pidettyä suorassa. Burpeetkaan ei olleet normaali raskaita käden vuoksi ha lisäksi oli pakko kesken WODin vaihtaa lastallinen rannetuki siteeseen, kun en saanut kuulasta kunnon otetta. Mutta maven ja kb swingin tein ohjepainoilla, mistä olin sangen tyytyväinen.
torstai 23. tammikuuta 2014
Raajarikkona
Elämä raajarikkona jatkuu edelleen. Vähitellen alkaa tympiä, kun ei pysty kunnolla treenaamaan. Silti olen tällä viikolla treenannut jo kolmena päivänä. Tiistaina en päässyt boksille, mutta kävin Halikossa salilla tekemässä päivän voimaosuuden. Voimana oli Push Jerk, eikä se tuntunut kädessä kovin hyvältä. Tangon paino oli ihan arvoitus, mutta laitoin aika varovasti painoja, kun tanko oli kohtuu järeän näköinen. Ja muistan sen tuntuneen aikaisemmin ihan järkyn painavalta :)
sunnuntai 12. tammikuuta 2014
Reebok Crossfit Nano 2.0
Lupasin antaa jossain kohtaa arviota treenikengistäni. Kenkiä on nyt testattu kuukauden verran, eikä mitään huonoa sanottavaa ainakaan vielä ole.
Koko on numeroa suurempi kuin mitä yleensä käytän, mutta ei ole käytössä osoittautunut liian suureksi. Malli istuu hyvin jalkaani ja varpailla on tilaa, sillä malli on kärjestä hieman leveämpi. Kengät hengittävät hyvin ja ovat kevyet. Liukumattomista pohjista plussaa, askelkyykkyjäkin on kiva tehdä kun tuntuma lattiaan on pitävä. Yhden juoksua sisältävän wodin olen noiden kanssa tehnyt ja sopivat siihenkin. Kengät ovat joustavammat verrattuna "tavallisiin" sisäurheilu- tai futsalkenkiin. Merrelin paljasjalkatossuihin verrattuna ovat selvästi kenkämäisemmät, mikä joissakin tilanteissa on ihan plussaa. Paljasjalkatossujen kanssa ei ollut kovin miellyttävä tehdä juoksuspurtteja wodeissa, eikä niiden kanssa oikein voinut kiivetä köysissä. Painonnostoa ajatellen, en osaa sanoa mikä käyttämistäni kengistä olisi ollut paras. Aika tasoissa ovat.
Yhteenvetona voisin todeta, että Crossfit -kengät ovat juuri sopivat lajiin, jossa on niin painonnostoa kuin juoksuakin.
Olympic lifting ja pari wod
Kallen tunnin jälkeen jäin vielä wodi tunnille ja ohjelmassa oli pari wod. Sitä ennen harjoiteltiin clean&jerk kuulalla, sekä yhdellä, että kahdella kädellä. Yhdellä kädellä harjoittelin 12kg kuulalla, kun kevyemmät oli varattu, mutta hyvin tuo silti meni. Muutaman kerran kokeilin myös kahdella 8 kilon kuulalla ja olisi sekin versio mennyt 12kilolla. Wodissa valmentajat päätti parit ja itselleni sattui varsin hyvä pari. Koska itselläni tuo ranne rajoittaa edelleen treenaamista niin parini teki koko wodin pelkkiä burpeita! Huh huh, en olisi pystynyt. Itse tein sitten suurimman osan omista osuuksistani 16kilon kuulalla, eka kierros 20kilolla oli turhan rankka. Kaksi osuutta tein kyykkyjä, mutta nekin osuudet olisi voinut tehdä mieluummin kuulalla. Olisi tullut pisteitä enemmän ;)
keskiviikko 8. tammikuuta 2014
Keskiviikko treeniä
Tällä viikolla boksilla tehdään maksimeita ja tänään vuorossa oli maastaveto. Jännitin hiukan nouseeko sama kuin ennen joulua, mutta nousihan se. Lisäystä tuli 5kg ja olisi mennyt vähän enemmänkin. Treenikaverin kanssa päätimme kuitenkin jäädä siihen ja fiilistellä uutta enkkaa :) Nyt siis mave enkka 85kg ja tavoite on 15kg päässä.
Tänään oli tottakai myös wodi. Hyppiminen oli taas vaihteeksi vaikeaa, vaikka tein 100 ykköstä 50DU:n tilalla, pistoolikyykyt ei vielä mene, joten tein tilalla 20 tavallista kyykkyä ja punnerrukset oli vähän hankalia, vasemman käden vuoksi. Nyt on vasurissa rystyset kipeät, sillä olin punnerruksissa niiden varassa, jotta sain ranteen pidettyä suorana. Aika raja wodissa oli 12 min ja pääsin toiseen sit up -sarjaan 17 toistolla.
maanantai 6. tammikuuta 2014
Koekeittiö leipoo
Tänään päätin kokeilla muunnelmaa pari vuotta sitten testatusta mantelileivästä. Proteiinileivistäni tuli varsin onnistuneet ja näitä teen takuulla uudestaan.
Proteiinileipä:
2 munaa
2 rkl rahkaa
2 tl psyllium-siemenkuorijauhetta
1dl kaurahiutaleita
3 rkl proteiinijauhetta (Fast cook-bake-cake)
2 tl leivinjauhetta
150 g raejuustoa
1. Sekoita munat ja rahka keskenään. Lisää kuivat aineet. Lisää lopuksi raejuusto ja vettä niin, että koostumus on notkea. Sekä suolaa oman maun mukaan.
2. Lusikoi yksi ruokalusikallinen taikinaa kerrallaan uunipellille leivinpaperin päälle ja muotoile siitä pyöreitä tai soikeita leipiä. Jätä leipien väliin kohoamisvara.
3. Taikinasta tulee 8–9 leipää. Paista 200 asteessa noin 15 minuuttia, kunnes leivät ovat kauniin kullankeltaisia.
lauantai 4. tammikuuta 2014
Räätälöintiä
keskiviikko 1. tammikuuta 2014
Uuden vuoden haasteet
Mitään varsinaisia uuden vuoden lupauksia en tehnyt tänäkään vuonna. Otin kuitenkin haasteen vastaan Vähäsokerisesta tammikuusta ja fb-kavereiden tykkäämänä vietän vuoden ensimmäiset 45 päivää sokerittomana. Ei nyt sinänsä mikään vaativa haaste, sillä niillä eväin mentiin suurin osa viime vuottakin. Nyt kaivan taas FitFarmin SD ohjeet esiin ja menen niillä seuraavat 6 viikkoa aika tarkkaan. Yhden kaverin innoittamana tartuin myös 30 päivän squat-haasteeseen ja tämän päivän 50 kyykkyä on tehty, vaikka aika pökkelöisin jaloin. Painaa parin viime päivän treenit reisissä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)






